Sain äskettäin tosi hyvän kommentin, jossa käsiteltiin hammaslääkäripelkoa:
“Voisitko kirjoittaa hammaslääkäripelosta hammaslääkärin näkökulmasta? En ole vuosiin käynyt hammaslääkärillä, koska se ahdistaa ja pelottaa. Lisäksi pelkään, että hammaslääkäri ”arvostelee”. Tarkoitan tällä sitä, että tulee hirveä saarna siitä kuinka ei ole vuosiin käyty tarkastuksessa ja valitetaan, kun ei ole käytetty hammaslankaa, lankaista yms. Kun viimeksi kävin hammashoitajan/suuhygienistin tarkastuksessa joskus neljä vuotta sitten ja sanoin tälle hoitajalle, että mua pelottaa ja jännittää ja olin melkein itku kurkussa, niin hoitaja vaan tokaisi, että mitäs pelättävää tässä nyt muka on.
Tuli siis sellainen tunne, että pelkoa ja jännitystä jotenkin vähäteltiin. Kiinnostaa siis tietää, miten itse kohtaat tällaisia pelkääviä potilaita ja mitä suosittelet siihen, että tästä pääsisi yli ja käsitelläänkö tätä asiaa teillä koulussa. Kun vaan venytän ja venytän hammaslääkäriin menoa, tilanne varmaan vaan pahenee ja lopulta siellä odottaa mädäntyneet legot, kun on pakko mennä.”
Kuulostaa monelle varmaan aika tutulta? Aiheesta on helppo kirjoittaa, sillä ei ole pitkä aika siitä, kun meinasin itse pyörtyä hammaslääkärin penkissä. Luulen myös, että moni kurssikaverini on käynyt vastaavia asioita läpi ainakin ennen opintojen aloittamista. Ihminen tuppaa pelkäämään tuntemattomia asioita, erityisesti jos niihin liittyy yllättävää kipua tai ikäviä tunteita.
Suu on tosi yksityinen paikka ja en epäile hetkeäkään, etteivätkö kaikki lähtökohtaisesti “haluaisi pitää hampaistaan huolta”. Sen toteutuminen on monesta syystä johtuen hyvin toinen, mutta arvostelu tai syyllistäminen eivät paranna tilannetta, vaan nimenomaan voivat vahvistaa potilaan pelkoja ja käsitystä “valmiiksi huonoista hampaista”. Jäin oikein miettimään asiaa, että “unohtuvatko” nämä asiat hammaslääkäreiltä ajan kuluessa?
Siihen on vaikea vastata, mutta potilas ja hammaslääkäri ovat kieltämättä tarjottimen eri puolilla. Hammaslääkärille vastaanottotilanne voi olla mitä arkipäiväisin ja potilaalle puolestaan välttämätön paha. Tämän asian asian muistaminen on mielestäni hyvän hammaslääkärin merkki: miten puhun itselleni yksinkertaisesta asiasta ymmärrettävästi potilaalle?
Pelkäävän potilaan kohtaamisessa omasta mielestäni auttavat tietysti empaattinen läsnäolo, asioiden vakavasti ottaminen ja pelon syyn selvittäminen. Potilaan kivuliaat kokemukset, häpeä ja epätietoisuus taitavat olla yleisimpiä syitä pelon takana. Ihan peruskaura taitaa kuitenkin auttaa: kertoo mitä tekee, kuuntelee ja ottaa kivun hoidon tosissaan. Sain kerran neuvon olla “hyvä puuduttaja”, myös puheissa. Hahah. Niin ja vaikka potilas kestäisi kivun, niin itse en kyllä pysty keskittymään työhöni jos potilas sätkii käsittelyssä. Tyypit, ottakaa puudutus.
On myös taitolaji antaa valistusta ilman arvostelua. Totuus on kuitenkin se, että hammaslääkäri ei voi tehdä ihmeitä, jos potilas ei hoida hommaansa kotona. Hammaslääkärinä voin kuitenkin ottaa vastuun siitä, että opetan omin käsin potilasta harjaamaan hampaat oikein ja otan huomioon kaikki suun terveyteen vaikuttavat asiat. Kesällä yhden potilaan reikiintyvien hampaiden syyksi paljastui jatkuva hunajateen juominen, toinen koki valaistumisen hetkiä vaihdettuaan sähköharjaan ja kolmannelle en suostunut tekemään paikkaa, ennen kuin se harja pysyi tuloksekkaasti kädessä.
Joka tapauksessa hammaslääkärillä käyntiä pelätään ilmeisen paljon ja vaikutukset näkyvät monen suussa. Mahdollisen pelon hoitaminen ja kokonaisuuden (=niin se ihminen siinä..) huomioon ottaminen tuovat kuitenkin mielenkiintoisen (=melkeinpä parhaan) ulottuvuuden tähän työhön. Tuntuu tosi kivalta, jos onnistuu erilaisten ihmisten kohdalla löytämään yhteisen sävelen, helpottamaan pelkoa ja kaupan päälle vielä hoitamaan jonkun potilaan pulman.
