Oikein hyvää kevään alkua! Näin jostain syystä unta pääsykokeista ja ajattelin, että voisin tulla tänne kirjoittelemaan pitkästä aikaa opiskelukuulumisia. Nyt on menossa neljäs vuosi hammaslääketieteen opintoja ja voi veljet, tämä on todellakin ollut aika rankka. Olen yleensä aika viilipytty enkä stressaa kovin herkästi asioista. Minua ei haittaa, jos kalenteria ei ole lyöty viikkokaupalla etukäteen lukkoon. Oikeastaan jopa pidän siitä, että tilanteet elävät ja vaihtelua tulee. Siitäkin huolimatta, että nämä “luonteenpiirteet” ovat olleen minun puolellani, niin tämä lukuvuosi on ollut aika rankka!
No miksi? Tänä vuonna meillä alkoi kliininen työ ihan todenteolla: paikkauksia, tarkastuksia, hammaskiven poistoa, hampaiden poistoa, lapsitoimenpiteitä.. myös niitä juurihoitoja! Hammaslääkärin työ on kädentaitojen kerryttämistä yhdistettynä siihen, että “näkee sielunsa silmin, miksi se juurikanava pitää niin montaa kertaa huuhdella”. Eli pointti on siinä, että tietää teoriassa mikä mineraali sieltä liukenee tai mikä bakteeri voi aiheuttaa harmia, mutta osaa myös tehdä toimenpiteen käytännössä.
Opetusklinikallamme olemme hoitaneet omia potilaitamme 2-3 kertaa viikossa sekä tietysti osallistuneet yliopiston puolelta teoriaopetukseen. Mikä tästä on sitten tehnyt niin rankkaa? No, sen lisäksi, että olemme “hammaslääkäreitä” niin olemme hoitaneet myös paljon oheistehtäviä, johon kuuluu potilaille soittaminen, ajanvaraus, siivoaminen, hammashoitajan tehtävät ja muutenkin kaikenlaisen paperityön pyöritys suoritevihon täyttämisestä aina röntgenkuvien analysointiin. Tähän päälle ovat tulleet samaan aikaan pyörivät teoriakurssit ja aamusta iltaan pakollista opetusta vilkkuva lukujärjestys.
Syksyllä oli neljä viikkoa ja neljä tenttiä ja tuntui, että jokaista klinikassa vietettyä tuntia kohden tuli pari tuntia rästihommia tehtäväksi. Piti lausua kuvia, täyttää kaavakkeita ja etsiä nimmareita. Aika moista putkea siis ja joka viikko joku itkeä tirautti pari kyyneltä! Itsekin muutaman kerran olen ollut aika finaalissa päivien jälkeen ja murehtinut potilaiden asioita.
Nyt kuitenkin aletaan olla ehdottomasti “voiton puolella” vaikka kesäkandioikeudet, eli siis se , että päästään vihdoin oman alan töihin kesälomasijaiseksi, niin aiheuttavatkin lievää jännitystä loppua kohden. Oman kehityksen seuraaminen, opettajien palaute ja se, että huomaa pala palalta omien kädentaitojen kehittymisen, ovat kuitenkin tehneet tästä putkesta kuitenkin aika antoisan.
Paikkaustarvikkeiden keräily on “mitä tavaroita puuttuu”-tyyppinen muistipeli
Väliselfie ja päivän klinikka-asuna white on white.
Että tälläiset kuulumiset, voisin kirjoitella jopa lisää näitä opiskelujuttuja eri aihepiireistä ja myös toiveita ja kysymyksiä saa esittää 🙂
