Nyt alkaisivat olla kesäkandioikeudet kasassa. Tai siis oikeastaan vasta siihen vaadittavat suoritteet. Meidän pitää siis klinikan aikana tietysti hoitaa potilaitamme kaikkien oikeiden periaatteiden mukaan, mutta samalla pitää kerryttää tietty määrä toimenpiteitä. Paikkauksia, hampaanpoistoja, juurihoitoja, protetiikan toimenpiteitä.. Niitä riittää! Idea on vähän niinkuin se, ettei kukaan pääse koulusta läpi tekemällä vain jotain “helppoja juttuja” tai tekemättä ollenkaan jotain perusasioita. Jollain tavalla pitää vahtia, että me osataan riittävästi kaikkea.
Näitä suoritteita onkin sitten “kerätty” koko talvi ja stressiä se taisi tuottaa kaikille, osalle enemmän ja osalle vähemmän. Toimepidesuoritteiden kertyminen on ollut myös tosi paljon tuurista kiinni (potilaita ei voi ylihoitaa tai alihoitaa) ja joskus potilaat peruvat tai hartaasti juurihoidettu hammas joudutaankin poistamaan. Näitä tarinoita yllättävistä käänteistä riittää. On ollut myös vaikea arvioida, kuinka paljon kannattaa varata omasta ajanvarauskirjasta aikaa jollekin toimenpiteelle tai montako hoitokäyntiä potilaan valmiiksi saattaminen vaatii. Oman elämän sihteerin kyvyt ovat olleet aika kova sana ja paperihommien määrä on kyllä yllättänyt.
Hajoilua ja hihkumista ei ole myöskään vuoden aikana puuttunut. Joinain päivinä on käynyt kateuden pisto rinnassa, kun kurssikaverilla on näyttänyt menevän kaikki aurinkoisesti maaliin ja toisena päivänä on saanut iloita omista onnistumisista. Näitä suuria tunteita on ollut ihana jakaa kurssikavereiden kanssa tai puhua suu vaahdossa jostain paikan saumaan liittyvästä asiasta. Nyt kuitenkin alan olla aika helpottunut, sillä vuosi tuli nopeasti pakettiin. Ja ne ah-niin-ihanat suoritteetkin alkavat olla ihan loppusuoralla. Jos siis se potilas tulee vielä ensi viikolla. Heheheh. Kyllä se tulee. Jännitystä viimeiseen asti.
