Menu & Search
Onnistumisen tunteen multihuipentuma

Onnistumisen tunteen multihuipentuma

Siis ihan älyttömät fiilikset ollut viimeisen vuorokauden! En voi uskoa että mun unelmat alkaa vihdoin tällä saralla toteutua. Näin hienoa onnistumisen tunnetta en ole vielä koskaan kokenut. Kyllä vaan omalla työllä tavoitetut saavutukset maistuvat kaikkein makeimmalle. Varsinkin kun tämä tuli keskelle kaikkein isointa epätoivoa ja mun lähtötilanne oli aika surkea. Mutta tässä ollaan! Syksyllä aukeavat Helsingin yliopiston ovet.

Pienen palan haluan jakaa eilisen fiiliksiä. Mun kello herätti perjantaiaamuna seitsemältä töihin ja huonosti nukutun yön jälkeen avasin heti koneen. Olin jo miettinyt, että mitä sanon esimiehelleni “Voisinko tulla vasta lounaan jälkeen töihin, olen niin poissa tolaltani kun sain juuri tietää että en päässytkään kouluun.” Avasin koneen, menin katsomaan valinnan tulokset ja pillahdin hervottomaan itkuun, siellä tosiaan luki hyväksytty. Ihan uskomaton tunne! Kaikki mun työnteko palkittiin, asia mistä olin vain nähnyt unta oli totta. Sitten tajusin että töihin varmaan pitää sitten mennä, kävin pikaisesti suihkussa ja lähdin kiireellä töihin. Mä olin niin iloinen, että ostin matkalta itselleni viinerin kahvin kanssa ja annoin jopa katusoittajalle rahaa! Hahah!

Päivän mittaan alkoi ymmärrys hiipiä mieleen. Facebookkiin ja blogiin satoi onnitteluita, mun työkaverit oli tosi ihania ja aidosti iloisia, puhelimeen tuli onnitteluviestejä… ja edelleen hakusivuilla luki maagiset sanat. Koulupaikka oli oikeasti mun. Iltapäivällä oli edessä hieno hetki. Kaikki pääsykoerumbassa olleet ja sitä seuranneet tietävät mitä tarkoittaa paksu kirjekuori. Sellainen odotti mua kotona. Katselin sitä hetken niin voittopokaalia konsonaan.

 

 

Eikä se ole suotta the kirjekuori. Sisältöön mahtui kaikkea hyväksymisilmoituksesta, opiskelija-asuntohakemuksiin ja järjestömainoksiin. Siinä sitten lueskelin pöydän ääressä paperita ja ihmettelin. Todella ihmettelin. Että nyt oikeasti pääsin. Vielä Helsingin yliopistoon. Eihän tämä ole unta. Ei ole. Vaan ihan totta. Mietin kaikkia rakkaita jotka ovat mua tukeneet. Mietin kaikkia niitä ketkä pitävät mua tyhmänä blondina. Musta tulee oikeasti isona hammaslääkäri. Huikea fiilis.

Mun oli pakko mennä hetkeksi päiväunille ja illalla lähdin tapaamaan Sannaa. Käytiin juhlapäivän kunniaksi syömässä, sain ihania onnittelulahjoja ja nautittiin auringosta. Todettiin että ollaan tultu yhdessä aikamoinen matka ja eletty toisen kanssa täysillä kaikki elämän ylä-ja alamäet. Tähän asti ja pidemmälle. Niimpä voiton iltaa oli mahtavaa viettää seurassa, joka on alusta asti ollut vierellä.

Oli täydellinen päätös täydelliselle päivälle. Oon ollut ihan häkeltynyt miten paljon oon saanut onnitteluja. Ihanaa kun ihmiset osaa olla toisten puolesta niin iloisia! Se vasta onkin rikkautta. Tuntuu niin hyvälle kun moni on muistanut. En stressaa vielä mitään mikä liittyy kämpän metsästykseen, sähkösopimuksiin, osoitteen muutoksiin tai muuttoon, koska siihen on vielä kaksi kuukautta aikaa. Toki asuntoa aletaan hakea, mutta aion nauttia ensin ihan täysillä tästä tulevasta kesästä! Kokonaiset kaksi kuukautta kuitenkin vielä aikaa ja aion ottaa siitä kaiken irti.

 

Kiitos kaikille ketkä ovat onnitelleet! 
Oon ollut ihan itku silmässä koko ajan. Miten paljon onkaan ihania ihmisiä.
-Toivoo Salli

54 Comments
Leave a Comment

  1. 7 vuotta ago

    Onnea viel tuhannesti täältäkin!!!

  2. 7 vuotta ago

    Onnea ihan tosi tosi paljon! <3 Sä oot niin tän ansainnu!

  3. Riikka
    7 vuotta ago

    Olen seuraillut sun blogia, ja jännityksellä oottanut miten käy. Vaikka en edes sua tunne, niin tuli kyllä pala kurkkuun kun näin että pääsit yliopistoon 😀 Paljon onnea, olet tosi lämpimän ja viisaan oloinen nainen 🙂

    • 7 vuotta ago

      Voi miten ihana kuulla! Kiitos paljon onnitteluista 🙂

  4. 7 vuotta ago

    Onnea onnea,päästiin nyt molemmat sit kouluun, sai onneksi tämä luku-urakka parhaimman päätöksen 😀

    AIkas samalta näyttää tuo sun kirjekin kuin mun. Onnea hei asunnon etsintään,nyt nautitaan kesästä!

    • 7 vuotta ago

      Huh, voiko tämä olla totta! Onnittelut vielä kerran sinnekin! 🙂

  5. Anonymous
    7 vuotta ago

    Paljon paljon onnea :))) <3

    Mikä kännykkä sulla on? 😀

    • 7 vuotta ago

      Kiitos paljon! Mulla on maailman paras puhelin eli samsung galaxy s 2.. voittaa kaikki ai-phöönit ihan sata nolla, hahah 😀

  6. 7 vuotta ago

    Tuhannet onnittelut 🙂 Ihanaa kun oikein ton sun innon ja ilon voi tuntea tästä tekstistä!

  7. 7 vuotta ago

    Mulla tulee kanssa itku ilosta sun puolesta, kun lukee näitä tekstejä! <3

    • 7 vuotta ago

      Voi kuule, kohta päästään toivottavasti suakin juhlimaan <3 🙂

  8. A
    7 vuotta ago

    apuaa onnea ihan hurjasti!! 🙂 alko ihan itkettää kun oon niin onnellinen sun puolesta vaikkei tunnetakkaa 🙂 salli oot varmasti upee ihminen, vitsi olis hienoo tuntee sut oikeesti! oot niin ihana ja aito ja oot ansainnu kaiken ton onnen 🙂 -anskuliini

    • 7 vuotta ago

      Voi sua, kiitos paljon! 🙂

  9. Anonymous
    7 vuotta ago

    Voi että. Onnea tosi paljon. Tuntemattoman ihmisen puolestakin voi näköjään olla itku silmässä. 🙂

    • 7 vuotta ago

      Voi kiitos paljon! 🙂

  10. Anonymous
    7 vuotta ago

    Täältäkin pakko toivottaa suurensuuret onnittelut! Uskon että opiskelumotivaatio on huipussaan kun viimein pääsit kouluun! Saat kyllä olla todella ylpeä ittestäs, se on harva se joka tuonne kouluun sisään pääsee. Mahtavaaaaa! 🙂

    • 7 vuotta ago

      Kiitos sinullekin. Kyllä tässä välivuosien aikana on ehtinyt opiskelumotivaatio kasvaa 😀

  11. Anonymous
    7 vuotta ago

    Paljon onnea opiskelupaikasta ja riemuisaa opiskelijaelämää! Tuo tunne, kun on uurastanut jonkun eteen ihan järjettömästi ja se tuottaa tulosta, on kaikista parhain! Itsekin vuosi sitten koin vastaavanlaiset tunteet, kun yliopiston ovet aukenivat kolmen kuukauden hillittömän lukemisen jälkeen – ilon kyyneleitä ei voinyt pidätellä! 🙂

    • 7 vuotta ago

      Tiedät varmaan siis millaisissa tunteissa täällä on oltu. En kadu yhtäkään tuntia tehtävien parissa, sen verran hienolta nyt tuntuu 🙂

  12. Anonymous
    7 vuotta ago

    Onnea! Uskomaton saavutus ja jes hammaslääkäreistä on pulaa.

    • 7 vuotta ago

      Kiitos! Ja kyllä, totta tuokin 😀 Ei pitäisi työt loppua…

  13. 7 vuotta ago

    Eikä mä luen täällä ihan kyyneleet silmissä!! ♥ Niin onnellinen sun puolesta, onnea vielä täälläkin ♥

    • 7 vuotta ago

      Voi ihanaa <3 Kiitos vielä paljon! 🙂

  14. Anonymous
    7 vuotta ago

    Vau! Suuret onnittelut Salli 🙂 Aika rankan uravalinnan olet tehnyt, kun edessä on todella monta pitkää opiskeluvuotta ja lisäksi itse hammaslääkärin työ on todella kuluttavaa ja raskasta varsinkin henkisesti. Sinulla täytyy todella olla paloa tuohon ammattiin. Oma äitini on hammaslääkäri. 🙂 Niin mukavalta tytöltä tunnut, että sinun hoitotuoliin uskaltaisin tulla! 🙂

    • 7 vuotta ago

      Kiitos paljon 🙂 Siihen olen kyllä varautunut että töitä on jatkossakin tehtävä, mutta empä ole sitä ikinä pelännyt 🙂

  15. Anonymous
    7 vuotta ago

    Onnea!! Jos mulle tulee joskus reikä hampaaseen tuun korjauttaan sen sun luona ;;)

  16. Anonymous
    7 vuotta ago

    Voi vitsi, tosi hienoa! Ite odottelen vielä tuloksia pääsykokeista ja oon pohtinu jo valmiiksi, että pitäisköhän 10. heinäkuuta ottaa töistä vapaaksi, koska siitä voi tulla suuren surun ja pettymyksen päivä. Ihanaa, että pääsit opiskelemaan, aloin ihan itkeä tätä postausta lukiessa, kun eläydyin niin paljon!!

    • 7 vuotta ago

      Mulla oli ihan samat mietteet. Olin ajatellut että jos se on surua ja pettymystä niin en mene töihin, mutta en ollut varautunut siihen että olen yhtä shokissa joka tapauksessa 😀

      Tsemppiä sinne odotteluun 🙂

  17. 7 vuotta ago

    Onnea Salli! Oikein muljahti mahan pohjassa kun luin, että pääsit kouluun!!!

    Muistan itsekin tuon tunteen niin elävästi, vaikkakin siis pääsin “vain” ammattikorkeakouluun. Itse soitin sinne toimistoon kun en malttanut odottaa sitä kirjettä saapuvaksi. Olin töissä ja kiljahdin ääneen kun sain kuulla että mut on valittu.

    Hetken aikaa vaan hypin ja pompin ja hymyilin. Seuraavaks tulikin itku. Onnesta tietenkin. Mahtavia tunteita noi sisäänpääsyt kyllä antaa 🙂

    Suuresti vielä kerran onnea!

    • 7 vuotta ago

      Voi kiitos tosi paljon!

      Kyllä se tunne on aika hieno kun huomaa että omalla työllä sai jotain saavutettua. Eikä sillä ole mitään väliä minkä asteen koulutusta käy, kunhan tuntee että tämä on oma juttu ja haluaa olla siinä hyvä 🙂

    • Anonymous
      7 vuotta ago

      Niin eikä se ammattikorkea oo mikään “vain”, korkeakoulu se on siinä missä yliopistokin 🙂

    • 7 vuotta ago

      Niimpä 🙂

  18. 7 vuotta ago

    Isot onnittelut! Ehkäpä minäkin ensi vuonna koen samanlaisen fiiliksen. 🙂 Tsemppiä opintoihin!

    • 7 vuotta ago

      Kiitos. Toivottavasti sulla tärppää myös koulupaikka sitten 🙂

  19. Anonymous
    7 vuotta ago

    Onnea tuhannesti! Yliopistoon pääsy oli Itsellänikin kyllä yksi tähän astisen elämän huippukohtia. Muistan elävästi vieläkin nuo samat fiilikset vaikka nyt olenkin jo valmistunut. Mikä tunne päästä sisään satojen hakijoiden joukosta! Vain oman lapsen syntymä on oikeastaan nyt ajanut tuon kokemuksen ohi. Valkolakit, kihlat tai asunnon ostot eivät ole lainkaan tuntuneet yhtä hienoilta kokemuksilta.

    • 7 vuotta ago

      Kiitos paljon! Ihan uskomatonta kun tajuaa että elämä lähtee väkisinkin nyt tiettyyn suuntaan ja se suunta on se mistä olen aina haaveillut. Ei ihme että jää mieleen yhtenä elämän huippukohtana 🙂

  20. 7 vuotta ago

    Voi että! Ihana lukea, kuinka ihmiset saa kovalla työllä unelmansa käymään toteen. Onnea ihan hirmuisesti! Ja nauti tuosta onnistumisen tunteesta, sen oot todellakin ansainnut! 🙂

    • 7 vuotta ago

      Voi kiitos paljon 🙂 Tuntuu kyllä ihan mahtavalle kun huomaa että pitämällä suunnan kirkkaana mielessä voi niitä unelmia saavuttaa. Kiitos vielä!

  21. 7 vuotta ago

    Onnea Salli!! Olet opiskelupaikkasi ansainnut 🙂

  22. Anonymous
    7 vuotta ago

    Et tosiaan oo mikään turha ämmä, ei ihan monella riitä kantti tai äly tommoseen suoritukseen! Onnea!

    • 7 vuotta ago

      Hahah, kiitos vaan 😀 Voin siis hyvällä omatunnolla näyttää edelleen bimboblondilta, koska nyt löytyy jotain todisteita sitä vastaan.

  23. Anonymous
    7 vuotta ago

    Onnea Hirmuisesti koulupaikasta! Sinulle, jos jollekkin sen toivoi osuvan 🙂

  24. 7 vuotta ago

    Paljon onnea Salli! 🙂

  25. 7 vuotta ago

    Onnea hurjasti!! 🙂

    Tässä mietiskelin, että olisiko mahdollista toteuttaa sellainen postaus, missä kerrot tästä sun luku-urakasta. Eli milloin aloitit, kuinka monta kertaa viikossa luit ja monta tuntia ymym. muuta + sun omia oppimisniksejä, millä opit parhaiten! Mulla ois alkuvuodesta alkamassa kans luku-urakka ja siihen tarvis vähä vinkkejä : D Pitäis kahlata läpi 600 sivunen ihmisen anatomia ja fysiologia- kirja ja jotenki se tuntuu ihan mahdottomalta sisäistää edes yhtä kappaletta! 😀

    • 7 vuotta ago

      Joo, ajattelin tehdä sellaisen jossain vaiheessa ja muutenkin koko hakemiseen liittyen. Mulla on varmaan pienen kirjan verran siitä asiaa niin lupaan jakaa osan täällä 😀

  26. 7 vuotta ago

    Miten ihmeessä tää on mennyt multa ohi?! ONNEA IHAN HULLUNA! Tuli melkein tippa linssiin, kun miettii noita fiiliksiä. Ei tuota paksun kirjekuoren merkitystä voi tajuta, jos ei ole sitä itse tavoitellut. Ja ehkä vielä enemmän sitä osaa arvostaa, kun on joskus joutunut pettyneenä avaamaan sen ohuen kuoren. Nauti nyt täysillä tästä loppukesästä, pian alkaa tiukka puurtaminen 🙂

    Onnea vielä sylitäydeltä!

  27. Anonymous
    7 vuotta ago

    Todella ihana blogi ja etenkin nämä pääsykoe postaukset! 🙂 Tuli kyllä ihan tippa linssiin kun luin näitä pääsykoe aiheisia tekstejäsi, etenkin juuri tämä teksti herätti suuria tunteita.. Elä täysillä nauti! Niin minäkin haluan joku päivä tehdä, kunhan pääsen pääsykokeista läpi ja lukemaan farmasiaa!! Erittäin ihania ja rohkaisevia tälläiset, juuri itse pohdin samoja asioita ja mietin oikeita teknikoita lukemiseen.