Menu & Search
Koulukiireet tuntuvat nahoissa

Koulukiireet tuntuvat nahoissa

Ajattelin kirjoittaa pari sanaa stressistä, kiireestä ja levosta. Nykyisin on jotenkin muodikasta olla jatkuvasti kiireinen ja aikaansaava. Melkein kilpaillaan, kuka ehtii aikatauluttamaan itselleen eniten tehtävää ja saada paljon aikaan. Eikä siinä mitään, itsekin arvostan todella korkealle työntekoa ja ahkeruutta. Mutta niinkuin monessa muussakin asiassa, joskus menee vaan yli.

Rakastan aina näitä luolamies-vertauksia. Niistä löytyy nimittäin jonkilainen selitys moneen asiaan, sillä evoluution mittakaavassa siitä on vain silmänräpäys, kun ihminen muutti sieltä luolasta lämmitettyyn taloon. Vaikka elintavat ovat nopeasti muuttuneet, niin kroppa on vielä suurimmaksi osaksi siellä luolassa.

Eläimen ja samalla tavalla ihmisen vireystila vaihtelee tilanteen mukaan. Silloin kun metsästetään saalista, pitää olla skarppina ja kaikki aistit valppaana menossa. Sitten taas kun sulatellaan varjossa ruokaa, voidaan höllätä ja rentoutua. Nämä tilat vuorottelevat. Jos ei pysty skarppaamaan sen metsästyksen ajaksi, niin ei saa ruokaa, mutta jos koko ajan metsästää, niin lopulta on niin uupunut, ettei myöskään saa mitään aikaan. Tapahtuu nykytermein burn out, kun kroppa sanoo itsensä irti.

IMG_2726

Niinkuin otsikossakin totesin, ihmistä(kään) ei vaan kertakaikkiaan ole luotu ajamaan koko ajan kaasu pohjassa. Vaikka on paljon tekemistä ja velvollisuuksia, niin jos ei muista ollenkaan levätä ja “sulatella sitä ruokaa”, niin ennemmin tai myöhemmin kroppa puhaltaa itse pelin poikki. On iso taito kuunnella omaa mieltä ja kroppaansa, sillä se kyllä antaa matkan varrella paljon varoitusmerkkejä. Tahdonvoimalla tai jopa ihan tietämättään väärin toimimalla pystyy näitä varoitusmerkkejä ohittamaan ihan äärimmäisen pitkään. Mitä pidempään niitä sivuuttaa, niin sitä korkeammalta todennäköisesti tiputaan.

Salakavalaa siinä stressin kertymisessä on se, että näiden varoitusmerkkien ohittaminen on helppoa järkeillä. On kivaa saada paljon aikaan ja viivailla tehtävälistaa yli. Huono stressi määritellään suurinpiirtein niin, että yksilön elämän haasteet ja vaatimukset jatkuvasti ovat rajoilla tai ylittävät käytettävissä olevat voimavarat. Eli ajetaan koko ajan siellä äärirajalla. Hetkellisesti näin on kaikilla, se kuuluu vain elämään ja sen vaiheisiin. Mutta ero tehdään siinä, kuinka hyvin pystytään palautumaan hektisestä vaiheesta tai hallitsemaan sitä kiireen määrää.

Keskiviikkona mulla oli syksyn toinen tentti, johon valmistautuminen oli aiheuttanut paljon stressiä. Tentin jälkeen pakkasin kiirellä tavaroita, hyppäsin väärään bussiin, samalla kelan täti soitti jotain asiaa opintotuesta ja juoksin junaan koiran kanssa ihan viimeisillä voimilla. Kun pääsin ihan hiestä märkänä istumaan junaan, niin  pillahdin vaan yhtäkkiä itkuun. Ihan sellaisen kunnolliseen ja rehelliseen itkuun, joka vaan jatkui ja jatkui. Musta tuntui, että olin niin poikki! Koko täysinäinen junavaunu kuunteli kiusaantuneena mun aaltoilevaa hiljaista nyyhkytystä ja luki keskittyneemmin lehteään, kun mä pyyhin kyyneleitä välillä kaulahuiviin.

IMG_2738

Lopulta mua alkoi jostain syystä vähän hymyilyttämään koko tilanne ja itkukin helpotti. Ihmiset varmaan mietti, että mikähän puudelityttöä noin itkettää. Mietin sitä itsekin ja totesin, että onneksi kukaan ei tullut lohduttelemaan, sillä niin dramaattisen itkun jälkeen olisi tuntunut vähän tyhmälle vastata: “nokun mua vaan vähän stressaa”. Jep. Vähän stressaa.

Totesin, että olkoon tämä junamatka kunnon puhdistus ja edessä olevan syysloman ohjelmassa ainoastaan olemista ilman aikatauluja. Kun pääsin rautatieasemalta maalle äidin luo, niin täällä oli takka lämmin ja äiti oli tehnyt makaronilaattikkoa ja pullaa. Voiko hei olla parempaa lohturuokaa?! Siihen päälle vielä pitkät hyvin nukutut yöunet ja nyt pelkkää aikaa lorvia, niin kaksi päivää on tehnyt ihan ihmeitä. Suosittelen kaikille.

16 Comments
Leave a Comment

  1. 5 vuotta ago

    Voi kyllä, kyllä löytyy samankaltaisia tapahtumia täältäkin! 🙂
    Viimeksi eilen teki vain mieli pillahta itkuun kun potilaita tuppasi terveyskeskukseen ovista ja ikkunoista, puolet henkilökunnasta puuttuu eikä päivystävää lääkäriä ole. Sama meno on jatkunut jo pitkään ja stressitaso on huidellut korkeuksissa jo pari viikkoa ja eilen olin aivan viittä vailla purskauttaa kyyneleet potilaan päälle koska tuntui, etten enää jaksa. Ihme ja kumma pystyin pidättämään kyyneleitä ja kotiin päästyäni menin suosiolla peiton alle. Hetken torkkujen jälkeen katselin jo itsekseni viedota siskontytöstä kännykästä ja räkätin ääneen ja nautin jo ajatuksesta, että suuntaisin pian landelle vanhempien luo.
    Oma (ja varmasti monen muunkin) suurin ongelma on se, että pitäisi tajuta keventää treenejä niinä kausina kun töissä on kova paine. Vapaa-aikakin menee suorittamiseen jos treenaa sata lasissa, eikä kroppa ehdi rauhoittua lainkaan. Mulla se ainakin näkyy unenpuutteena, silmäpusseina ja itkuna :/
    Nautihan lomastasi landella – niin minä ajattelin tehdä koko viikonlopun ajan ja vain nauttia rauhasta, äidin ruuasta ja perheestä 🙂

    • Salli
      5 vuotta ago

      Voi ei! Toi on kyllä kamalaa. Jossain vaiheessa kannattaa kyllä itkeä, ei potilaan päälle mutta kotimatkalla viimeistään. Niin ja toi on ihan totta mitä sanoit treenistä. Vaikka se onkin “henkireikä” tietyssä mielessä, niin kyllä se kuitenkin rasittaa sitä kroppaa. Hyvää rentoilua sinnekin! 🙂

  2. IraCassandra
    5 vuotta ago

    Voi tätä nyky-yhteiskuntaa kun kaikki on niin suorituskeskeistä 🙁 Ihanaa että pääsit maalle rentoutumaan ja lataamaan akkuja! Mun mielestä ihan ykkös-stressinlievityskeino on kavereiden kanssa ajanvietto, mulla se ainakin toimii parhaiten! Mun parhaat ystävät tuntee mut hyvin, niille voi puhua mistä vaan ja niiden kanssa on aina hauskaa 🙂 Sen takia mä lähdenkin niiden kanssa tänään juhlimaan, saa ajatuksia pois työstressistä ja pääsee tuulettumaan 😉 Hyvää viikonloppua sulle!

    • Salli
      5 vuotta ago

      Niin, kyllä pitää itse välillä pysähtyä! Ja joo, toi on kyllä huippua kun pääsee ulos parhaiden ystävien kanssa! 🙂

  3. 5 vuotta ago

    Ihan tuttua, että tulee pidäteltyä tunteita ja yleensä sitten perjantai-iltana, kun stressi helpottaa, helposti pillahtaa itkuun. Jotenkin siihen on kotona oppinut, että negatiivisia tunteita ei saanut näyttää. Kun kiukutti, komennettiin huoneeseen mököttämään, ei saanut raivota. Tuosta aiheutui juuri se, että tunteet vaan kasaantui ja kasaantui ja päälle vielä jotain koulustressiä, joten perjantai-illat oli yleensä niitä itkupäiviä. Hyvin pienestä sitten tuli se itku ja väsymys ja stressi purkaantui. Tunteet pitäisi näyttää samantien eikä padota niitä, mutta me suomalaiset ollaan sellaisia jörriköitä, että vain mökötetään ja äristään itsekseen. Ja kyllä nyt on minulla ollut itku muutenkin herkässä, kun mies lähtee huomenna 300 kilometrin päähän töihin ja nähdään vasta perjantaina. 🙁

    • Salli
      5 vuotta ago

      Niinpä.. Lapsiakin lohdutetaan että älä itke. Vaikka oikeesti sitten kun hetken pillittää niin huomaa ettei se taivas tippunutkaan niskaan. Muutenkin sellainen liika tunteiden patoaminen tai järjellä ohjailu ei pitkän päälle tee kenellekään hyvää. Siihen on ihan neurobiologinen faktakin olemassa että järjellä on vaikea tunteita ohjailla 😀

  4. Ilona
    5 vuotta ago

    Tiedän niin ton tunteen! Poikaystäväni lähti jatko-opiskelemaan ulkomaille kolme viikkoa sitten ja viime viikonloppuna kaikki stressi hänen lähdöstään, tenteistä ja töistä jotenkin kasaantui. Olin kaverin kanssa kahvilla ja hän vain sanoi jotain yksinkertaista, että näytän väsyneeltä tai jotain, ja se riitti laukaisemaan pillityskohtauksen 😀 yritin vain sopertaa, että puhutaan jostain muusta 😀 onneksi sain itseni rauhoittumaan, muuten ei itkusta varmaan olisi tullut loppua ollenkaan.. Vaikkakin se tekee ihan hyvää silloin tällöin! 🙂
    T. Blogiasi reilun vuoden seurannut helsingin lääkikseen nyt toista kertaa hakeva tyttö 🙂 kiitos motivoivasta blogista muuten!

    • Salli
      5 vuotta ago

      No hyvä että muillakin on ollut itku herkässä 😀 Tsemppiä pääsykokeisiin, kyllä se on kaiken vaivan arvoista!

  5. Amanda
    5 vuotta ago

    Hei,
    Haluaisin tiedustella hieman henkilökohtaisempia kysymyksiä. MIkäli et voi suoraan vastailla, voinko ottaa yhteyttä sitten vaikkapa sähköpostitse? Suunnitelmissa ja aikomuksissa olisi hakea kevään haussa lukemaan lääketiedettä Helsingin yleiselle täältä Tampereelta päin, mutta minua mietityttää suuresti tuo Helsingin asuntotilanne. Olen alunperin Helsingistä kotoisin ja muutaman vuoden Tampereella vietetyn vuoden jälkeen olen valmis palaamaan takaisin kotukonnuille lähinnä läheisten ja tärkeiden ihmisten vuoksi. Koti-ikävä on kova. Mietinkin, että kuinka helposti sinä onnistuit saamaan asunnon erosi jälkeen? Minun mukanani muuttaisi myöskin pienen pieni karvakuono ja siksi asunnon saaminen tuntuukin tavallista vaivailloisemmalta. Saitko nykyisen asuntosi ihan yksityisen kautta vai jostain muualta? Ja jos saa vielä udella, onko vuokrasi ihan kohtuullinen? Että selviät siitä ihan ok:sti? En haluaisi vaihtaa mahdollista tulevaa opiskelupaikkakuntaa asunnon takia, mutta jossainhan sitä on pakko asua opiskeluiden ajan ja tuntuu pelottavalta lähteä opiskelemaan, mikäli asuntoa ei saakaan mistään vuokrattua :/

    • Salli
      5 vuotta ago

      Sain näin jälkikäteen mietittynä yllättävän helposti asunnon! Mun saama ihan ykkösvinkki oli, että laittaa lehteen ilmoituksen. Mulla oli muistaakseni pari kertaa hesarissa ilmoitus ja sain ihan valtavasti tarjouksia asuinnoista. Ilmeisesti aika monet yksityiset ja varsinkin vanhemmat ihmiset eivät laita mitään julkista ilmoitusta, vaan yrittävät löytää vuokralaisen jotain muuta kautta. Sain varmaan noin parikymmentä tarjousta, joista kävin katsomassa viittä ja lopulta valitsin sitten sopivimman. Oli vähän erilainen asetelma siis kun yleensä asunnon haussa! Vuokra on aika korkea toki verrattuna esimerkiksi soluasuntoihin, mutta pystyn siitä kyllä ihan ok:sti juurikin selviämään 🙂

  6. 5 vuotta ago

    Välillä on ihan hyvä romahtaa, siitä kun kerää itsensä taas kasaan niin saattaa hoksata että tilanne ei ollutkaan niin paha tai että ratkaisuja löytyy (:

    Itselle tulee säännöllisin väliajoin tavoitettavissaolemisahdistus. Haluaisin vain olla rauhassa kotona ilman tietokonetta, niin eikös puhelin piippaa jatkuvasti uusien facebook- tai whatsapp-viestien merkiksi ja kaikilla tuntuu olevan joku elämää suurempi ongelma johon juuri mun on löydettävä ratkaisu. Olen yleensä hoitanut asian niin, että vastannut palaavani asiaan myöhemmin ja laitan kännykän äänettömälle johonkin “piiloon” josta sitä ei tule koko ajan vilkuiltua.

    Ihminen on nykyään tavoitettavissa IHAN koko ajan, ja koulun sun muiden sosiaalisten tilanteiden keskellä haluaa välillä olla ihan vaan rauhassa. Suosittelenkin kaikille silloin tällöin kännykkä- ja facebook-vapaata iltaa, tekee oikeasti hyvää olla ihan itsekseen kun pipo kiristää liikaa (:

    Mukavaa talven alkua sulle Salli! (:

    • Salli
      5 vuotta ago

      Puhut ihan asiaa! Välillä huomaa vaan näpyttävänsä puhelinta. Mä oon toisaalta kyllä vähän höveli sen suhteen, sillä puhelin on aina äänettömällä ja jossain “hukassa” puolikin päivää. Ihan hyvä mulle, mutta ärsyttävää kavereille jos jollain on oikeasti jotain asiaa 😀

  7. 5 vuotta ago

    Hei Salli!
    Jotenkin vähän tuntuu sille että itse olen käynyt hyvinkin samanlaisia tunteita läpi tehdessäni kandia tai sitä ennen. Nyt kun pidän välivuotta opinnoista tuntuu vähän tyhmällekin miten päästin itseni sellasen stressin valtaan jo opiskellessani. Aloin pelkäämään että käytän nämä vuodet parikymppisenä stressaamiseen ja suorittamiseen, kun vielä olisi vielä mahdollisuus nauttia elämästä ilman vastuuta vakituisesta työpaikasta tai jälkikasvusta. Toivottavasti sinäkin pystyt hidastamaan tahtia, kun kaikkeen ei vaan tarvitse keretä mukaan. Välillä on ihan ok vain olla tekemättä mitään, vaikka se saattaakin aluksi tuntua oudolle.
    Oma suunnitelma on löysätä tavotteita sekä kuullostella vähän uusia työpaikkavaihtoehtoja opintojen jälkeen ja ennen kaikkea, lähteä reissaamaan kevääksi ausseihin;) Tavoitteena ei siis ole enää upea ja menestyksekäs työura vaan onnellinen ura, jossa ei pala loppuun ja aikaa jää mm. reissaamiselle.

    • Salli
      5 vuotta ago

      Hei! Sun valinta kuulostaa oikein hyvälle! Ihan totta kyllä joka sana. Mä oon kyllä siitä onnellinen että ehdin viettämään kolme työnteon, biletyksen ja matkustuksen täyteistä välivuotta ilman sen kummempaa vastuuta mistään muusta kun itsestäni. Onneks oon noin yleisesti ottaen huono stressaamaan tai huolehtimaan, niin näistä laskusuhdanteista selviää useimmiten ihan helposti.

      Tsemppiä sinne syksyyn!

  8. 5 vuotta ago

    Kirjoittelin itse juurikin samasta asiasta blogiini, täällä siis myös yksi joka on höllännyt kaasua 🙂 Koko kuukausi on mennyt nyt vähän rennommalla asenteella ja treeniäkin olen vähennellyt, nyt tuntuu taas siltä että akkuja on latailtu tarpeeksi 🙂 Viimeinen vuosi on ollut aikamoista vuoristorataa elämässä kaikinpuolin, nyt syksyllä alkoi kattila kiehumaan yli ja näitä julkisia itkukohtauksiakin tuppasi tulemaan päivittäin. Sitten ymmärsin vasta höllätä, no ensi kerralla aikaisemmin 🙂 Mukavaa syksyn jatkoa! 🙂

  9. 5 vuotta ago

    Hyvin kirjoitit tosi tärkeästä aiheesta.. 🙂 Mä oon kans niin suorittajaihminen ja vieläpä niin pirun päättäväinen, että varmaan pystyn ihan mihin vaan jos siihen ryhdyn. Kauheaa tasapainoilua välillä muistutella itselleen, ettei ihan kaikkeen kuitenkaan tarvi ryhtyä ja pystyä…